|
24.09.2009, 11:08 |
|
Keskiviikkona 30.9.2009 kuullaan Keski-Pohjanmaan Konservatorion salissa konsertti, jossa esiintyy kamariorkesteri Praxis-jouset johtajanaan Lauri Pulakka. Orkesteri koostuu Keski-Pohjanmaan Ammattikorkeakoulun ja Keski-Pohjanmaan Konservatorion jousisoitinopiskelijoista.
Eri tyylien taitaminen on tärkeä osa soitonopiskelua. Praxis-kokoonpanojen konserteissa onkin kuultu milloin barokkia, milloin uutta musiikkia ja kaikkea siltä väliltä. Tällä kertaa teemana on monityylisyys.
Konsertti alkaa ruotsalaisen Lars-Erik Larssonin valoisalla, uusklassisella sävellyksellä Liten Serenad vuodelta 1934. Larssonin syntymästä tuli viime vuonna kuluneeksi sata vuotta. Toisena teoksena kuullaan hänen yhdysvaltalaisen ikätoverinsa, edelleen yli sadan vuoden iässä aktiivisesti säveltävän Elliott Carterin teos Elegia jousille. Carter on yksi aikamme merkittävimpiä modernisteja; tunnelmallinen Elegia edustaa säveltäjän helposti lähestyttävää varhaistyyliä.
Ennen väliaikaa kuullaan vielä kansallisromanttisen jousiorkesterikirjallisuuden suosituimpiin sävellyksiin kuuluva Edvard Griegin Sarja vanhaan tyyliin, ”Holbergin ajoilta” vuodelta 1884.
Väliajan jälkeen Praxis-jouset esittää aikamme suomalaista musiikkia, Pehr Henrik Nordgrenin Adagion teoksesta Sinfonia jousille. Nordgren vaikutti monin tavoin keskipohjalaiseen kulttuurielämään, myös Keski-Pohjanmaan musiikkiopiston kautta. Oppilaitoksen kamariorkesterista kehittyi sittemmin Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri, jonka kotisäveltäjänä Nordgren toimi. Sinfonia jousille on sävelletty vuonna 1978 Keski-Pohjanmaan musiikkiopiston kamariorkesterille. Sen viimeisen osan esittäminen Praxis-jousten konsertissa on kunnianosoitus paitsi viime vuonna edesmenneelle säveltäjämestarille, myös keskipohjalaisen orkesterikoulutuksen juurille.
Konsertti päättyy valoisaan barokkimusiikkiin, Georg Friedrich Händelin Concerto grossoon G-duuri opus 6/1.
|