|
OJO & Suomalainen laulukirja Kapellimestarina Eero Koivistoinen laulusolistina Johanna Iivanainen Konservatorion salissa la 26.11.2011 klo 19.00 Konserttiliput: 20/10€ Ostrobothnian Jazz Orchestra (OJO) on kutsunut syyslukukauden konserttivierailijoikseen Eero Koivistoisen ja Johanna Iivanaisen, esiintyen Konservatorion salissa la 26.11. klo 19.00.
Suomalainen laulukirja perustuu Johanna Iivanaisen ja Eero Koivistoisen yhtyeen julkaisemiin levytyksiin; Suomalainen 2003, Lennosta kii! 2007, sekä tuoreimpana Kaupungin valot vuodelta 2009. Levyt ovat myyneet hyvin ja kappaleet soineet ilahduttavan paljon myös radiossa. Levytysten konseptina on ollut sovittaa suomalaisia lauluklassikoita jazztyyliin ja Johannan ihanalle äänelle sopiviksi. Hienona lisänä toimivat Eeron omat sävellykset, jotka on tehty tunnettujen suomalaisten sanoittajien teksteihin.
Eero ja Johanna ovat konsertoineet yhdessä lukuisasti ja yleisömenestys on aina ollut taattu. Nyt Eero on sovittanut trilogian suosituimpia kappaleita big bandille. Kappalevalinnat ovat hieman yllättäviäkin, mutta muodostavat silti toimivan ja yleisöystävällisen kokonaisuuden, koska kappaleet ovat meille suomalaisille niin tuttuja. Suomalaiset ”standardit” ovat aivan yhtä hyviä kuin amerikkalaiset vastineensa, kunhan ne vain sovitetaan taidokkaasti jazz-formaattiin ja isolle kokoonpanolle. Konsertissa Eero toimii solistina Johannan ohella, antaen kuitenkin myös orkesterin muille jäsenille sopivasti soolotilaa.
Eero Koivistoinen on yksi kaikkien aikojen nimekkäimmistä suomalaisista jazzmuusikoista ja tenorisaksofonisteista. Hän on ollut merkittävä vaikuttaja suomalaisessa rytmimusiikissa jo 1960-luvun puolivälistä lähtien, ollen mm. UMO Jazz Orchestran perustajajäsen. Eero on muusikkona luova ja monipuolinen, sekä ”väkevä” solisti. Myös säveltäjänä hän hakee vertaistaan uskomattoman monipuolisella tuotannollaan ja onkin huomioitu useilla kansainvälisillä palkinnoilla. Hedelmälliseksi osoittautunut levytysyhteistyö Johanna Iivanaisen kanssa alkoi vuonna 2002.
Johanna Iivanainen on tunnettu yli vuosikymmenen kestäneestä menestyksekkäästä soolourastaan, sekä yhteistyöstään monien merkittävien muusikoiden kanssa. Ensimmäisen soolo-albuminsa hän julkaisi 2004. Johanna on levyttänyt ahkerasti, ollen mukana lukuisilla Suomen Jazzliiton kiertueilla. Hän on esiintynyt myös UMO:n ja Antti Sarpilan kanssa. Yhteistyö Eero Koivistoisen kanssa alkoi vuonna 2002. Johanna on palkittu mm. vuoden 2002 Louis Armstrong-palkinnolla ja Sony Jazz-palkinnolla vuonna 2003.
Ostrobothnian Jazz Orchestra on Kokkolassa, Keski-Pohjanmaan Konservatorion suojissa toimiva big band. Sen peruskokoonpanoon kuuluu viisi saksofonia, neljä trumpettia, neljä pasuunaa ja rytmisektio. Orkesterin soittajisto koostuu lähialueen aktiivisista musiikinopiskelijoista ja opettajista, sekä eri-ikäisistä harrastajamuusikoista. Korkeatasoisilla ja profiloiduilla teemakonserteillaan OJO tarjoaa kaikenikäiselle konsertti-yleisölleen unohtumattomia konserttielämyksiä, yhteistyössä nimekkäiden vierailijoidensa kanssa.
|