ylapalkki5.png

Mellersta Österbottens konservatorium - Central Ostrobothnia Conservatory

Mellersta Österbottens konservatorium - Central Ostrobothnia Conservatory

Vaihtoraportti Tallinn (Viro) kevät 2012 PDF Tulosta Sähköposti
27.04.2012, 13:59

Nordplus -raportti

Nordplus Band oli Kokkolan kansanmusiikkilinjan, Kajaanin pop/jazz -linjan ja Tallinnan jazz-linjan yhteisprojekti, jonka teemana tänä vuonna oli yhdistellä eri musiikintyylejä keskenään sekä pienillä että suurella kokoonpanolla. Projekti sisälsi viikon periodin Tallinnassa sekä vajaan viikon kiertueen Tallinnan ja Viljandin kautta Kajaaniin sekä Kokkolaan.

Sunnuntaina 15. tammikuuta lähtivät Turusta Folklandialta palaavat Sanni, Aliisa ja Salla kohti Helsingin satamaa. Samaan aikaan Kokkolasta oli tarkoitus lähteä myös Janin, Saanan ja Rosan muodostama seurue kohti Helsinkiä. Valitettavasti seurue jäi hieman vajaaksi, sillä Rosa vanhana Nordplus-konkarina erehtyi matkustuspäivästä. Helsingin rautatieasemalla kohtasivat nämä seurueet toisensa sekä poppoon pop-jazzareita Kajaanista. Päätimme ottaa heidät mukaan ja suunnata Tallinnan laivaan. Tallinnassa meitä vastassa oli saksofonisti, Georg Otsa nimeline muusikakoolin lehtori ja projektin taiteellinen vetäjä Siim Aimla. Majoituimme Vanhaan kaupunkiin Old House – nimiseen hostelliin, jossa viihdyimme viikon verran varsin hyvin lukuunottamatta yötä myöten ikkunan vieressä lunta auraavia katujyriä.

Jakaannuimme maanantaina pienyhtyeisiin, joita vetivät Salla Seppä, Siim Aimla sekä Kajaanin ryhmänvetäjä, basisti Eeva-Lotta Matikainen. Yhtyeet koostuivat joka koulun oppilaista ja biisit, joita aloimme työstää, saimme vasta tuolloin maanantaina, joten kaikki olivat samalla lähtöviivalla.
Viikon aikana harjoittelimme sekä pienyhtyeissä että big band-kokoonpanolla ja työstimme uusia sovituksia tunnetuista biiseistä, kuten karjankutsuilla ja kanteleilla ryyditettyä Michael Jacksonin hittiä Black or White. Bändiharjoitusten väleissä kävimme tutustumassa Tallinnan Vanhaan kaupunkiin, syömässä edullista ja herkullista ruokaa muun muassa Lehmä-paikassa (irkkuravintola lähellä konservatoriota) sekä jokaisen mukaan tarttui vähintään yksi liukupilli ”Norsusta” eli hostellin vieressä olleesta maailmankaupasta. Iltaisin vietimme aikaa kuunnellen jazzia, reggaeta tai larpaten Olde Hansa – ravintolassa, jossa oli maailman hienoimmat wc-tilat.

Perjantai-illaksi suuntasimme valkoisen sumun läpi Viljandiin kohti ensimmäistä konserttiamme, josta harjoitusmäärään nähden selviydyimme hyvin. Lauantaina meillä oli keikka edellisiltaa huomattavasti pienemmälle yleisölle konservatorion salissa Tallinnassa. Sunnuntai oli vapaapäivä, jonka aikana kävimme muun muassa syömässä suuret ja makeat lettuannokset. Maanantaina alkoi pitkä ja uuvuttava matka aamuseitsemältä kohti koto-Suomea ja Kajaania. Bussikuski onneksi viihdytti meitä vitseillään sekä toimintaelokuvilla ja Tom&Jerry-animaatioilla. Saavuimme iltamyöhällä Kajaaniin, jossa yövyimme saunallisessa ja uima-altaallisessa (hostelliin nähden) luksushotellissa. Kajaanissa katosimme Kaukametsään esiintymään suurelle kajaanilaisyleisölle. Keskiviikkona meitä odotti keskustelevainen palautetilaisuus, jonka jälkeen halukkaat meistä lähtivät laskettelemaan Vuokattiin tai rentoutumaan Katinkullan kylpylään. Myös kirpparikiertue oli joillain ohjelmassa.

Torstaina palasimme Kokkolaan, jossa vedimme upean, mahtavan ja valovoimaisen päättökonsertin, jossa teimme yllätysbravuurin liukupilleillä dj Rosan vetämässä Mitä laitetaan - garagebandsamplebiisissä. Päivä ja projekti päättyivät kahvitilaisuuteen, josta ilta jatkui Kokkolan yössä. Haikein mielin hyvästelimme uudet ystävämme Tallinnasta ja Kajaanista ja palauduimme hyvin hiljalleen takaisin normaaliarkeen Kokkolassa.


Sanni Kopo, Saana Koponen, Rosa Latva, Jani Roiha ja Aliisa Vaittinen

AddThis Social Bookmark Button