|
27.06.2007, 10:00 |
JUHLAVUOSI Tänä vuonna kuoro juhlii 20-vuotista toimintaansa. Juhlavuosi huipentuu lokakuussa kaksoiskonserttiin, joka sisältää mm neljän uuden kuoroteoksen kantaesitykset sekä paljon muuta mielenkiintoista ja nautittavaa musiikkia. JUHLAKONSERTTI Juhlavuoden merkkitapaus on kaksiosainen Juhlakonsertti lauantaina 6.10.2007. Konsertin ensimmäinen osa soi Kokkolan kirkossa ja jälkimmäinen Snellman-salissa. Konsertin väliaika on mitoitettu siten, että konserttipaikasta toiseen siirtymisen ohella myös väliaikakahvit ehtii hyvin juomaan. Juhlakonserttia varten kuoro on tilannut useampia kantaesityksiä tutuilta suomalaisilta ja keskipohjalaisilta säveltäjiltä, Juha Holmalta, Mika Paasivaaralta, Kari Pappiselta ja Marita Pasaselta. Tekstit teoksiin on tilattu pääosin kirjailija Jusa Peltoniemeltä, yhden tekstin on tehnyt kuorossa laulava Jaakko Antero Ojatalo, ja yksi teos pohjautuu vanhaan messutekstiin. Tilausteokset ovat hyvin soivaa ja monipuolisesti kiinnostavaa musiikkia, joiden teksteissä on vahva keskipohjalaisuuden leima. Kantaesitysten lisäksi konsertissa kuullaan sekä uudempia että perinteisempiä kuoromusiikin helmiä.
|